Arvioinnit aiheesta Eduhouse Oy
Keskiarvo: 4,1
Todella asiantunteva ja miellyttävä opettaja. Sisältö hyvä peruskurssiksi.
-
-
Sisältö ihan ok, taisin vain tuntea sittenkin PowerPivotia jo melkoisesti enemmän kuin kuvittelin. Kertaus on kyllä aina paikallaan. Kouluttaja hyvä.
-
-
Opettaja tiesi asiasta mistä puhuu
Kurssin kesto oli kutistettu kahdesta päivästä yhteen järjestäjän toimesta, mikä oli aivan liian lyhyt käsiteltävään asiaan nähden. Muuten kurssi oli todella hyödyllinen. Koulut...
-
-
-
-
Erinomainen kurssi jälleen kerran. Suosittelen varmasti muillekin.
TAhti oli aika reipas, se olisi ollut ihan ok, jos kurssi olisi ollut hieman lyhyempi. Nyt ei oikein jaksanut keskittyä loppuun saakka. Kouluttaja oli hyvä.
-
Erittäin hyvä kurssi uuteen työnkuvaani liittyen. Kiitoksia paljon!
-
-
Olin ainoa osallistuja joten kurssi räätälöity hyvin pitkälti omien tarpeiden mukaan ja sain täsmätietoa .
Sopivasti aihetta yhteen päivään eikä olisi toista päivää tarvinnutkaan. Eli kurssi lyhennettiin kahdesta päivästä yhteen.
Oli suorastaan luksusta olla ainoa oppilas. Sain vastauksia lukuisiin aikaisemmin askarruttaneisiin kysymyksiin ja opin paljon uutta - myös varsinaisen aiheen ulkopuolelta.
-