Suodata
Kauppaoikeus
Toteutustapa
Koulutustyyppi
Paikka
Näytä kaikki suodattimet
Haullasi ei valitettavasti löytynyt yhtään tulosta 😞 Uusi haku
Mainokset

Kauppaoikeuden koulutus perehdyttää kauppaoikeuden käytäntöihin

Kauppaoikeus on markkinoihin liittyvä, vaikeasti rajattavissa oleva oikeudenala. Kauppaoikeuden hallinnasta ja tuntemuksesta on hyötyä useissa yritysmaailmaan liittyvissä tehtävissä. Näin ollen kauppaoikeuden koulutus sopii oivalliseksi lisäkoulutukseksi esimerkiksi yrityksen johtotehtävissä työskenteleville henkilöille.

Globalisaation myötä kansainvälisen kauppalainsäädännön tuntemus on noussut keskeiseksi valtiksi myös suomalaisessa yritysmaailmassa.

Kauppaoikeuden koulutus keskittyy kansalliseen, alueelliseen ja kansainväliseen lainsäädäntöön

Kauppaoikeus koostuu neljästä osa-alueesta:

  •  yhteisöoikeus
  • immateriaalioikeus
  • markkinaoikeus
  • kuluttajaoikeus

Kauppaoikeuden koulutuksessa perehdytään yllä mainittuihin osa-alueisiin niin suomalaisen, alueellisen (EU) kuin kansainvälisenkin lainsäädännön eroavaisuudet silmällä pitäen.

Kauppaoikeuden koulutuksen aiheena voi olla esimerkiksi yhteisöoikeuden piiriin kuuluvat, yritystoiminnan harjoittamiseen liittyvät kysymykset. Tämän lisäksi koulutuksessa voidaan syventyä muun mussa patentti- ja sopimusoikeutta sivuaviin kysymyksiin tai esimerkiksi kytkykauppoihn liittyvään markkinaoikeuteen. 

Räätälöityjen, henkilö- tai organisaatiokohtaisesti suunniteltujen opintokokonaisuuksien ansiosta koulutuksen aikana on mahdollista keskittyä edeltä käsin sovittuun tematiikkaan.

Kauppaoikeuden koulutus tueksi kansainvälisen kauppalainsäädännön hallintaan

Globalisaation myötä kansainvälisten käytäntöjen ja sopimusjärjestelmien tunteminen on kasvattanut painoarvoaan merkittävästi, joten kauppaoikeuden ajan tasalla olevasta hallinnasta on konkreettista hyötyä etenkin tuotteiden ja palveluiden hankinnan parissa työskenteleville henkilöille.

Kauppaoikeuden tuntemus helpottaa muun muassa riskienhallintaan, sopimusten sisällöllisiin seikkoihin sekä osapuolten välisiin velvollisuuksiin liittyvien asioiden hahmottamista ja soveltamista.

Kauppaoikeuden kiemurat tutuiksi käytännön harjoitusten avulla

Kauppaoikeuden koulutuksessa keskitytään riskienhallintaan ja omistusoikeuksiin liittyviin kysymyksiin teoriamoduleiden sekä käytännön harjoitusten ja ryhmätöiden avulla.  Lisäksi koulutuksen kuluessa on mahdollista painottaa esimerkiksi kulttuurieroihin ja kulttuurien väliseen kommunikaatioon liittyviä asioita.

Kauppaoikeuden koulutus on tiivis, päivän tai parin mittainen opintokokonaisuus

Useat asiantuntijatahot tarjoavat kappaoikeuden koulutusta ympäri Suomen, ja organisaatioiden on mahdollista saada juuri omiin tarpeisiinsa räätälöityjä koulutuspaketteja. Kauppaoikeuden koulutus kestää yleensä muutamasta tunnista pariin päivään.

Siirry kauppaoikeuden kurssien listaan

Voit myös tutustua tarkemmin eri oikeudenaloihin juridiikka-oppaassamme.